tiistai 23. joulukuuta 2014

Piparitalo

ma 29.12.2014
Kiitos Miniä vierailustasi blogissani! Palstatilaa löytyy toistekin. Tervetuloa :)

Vierailevasta kynästä; tällä kertaa palstatilaa lainaa taiteilijan Miniä.
Piparkakkutalojen teosta on vuosien saatossa tullut pienimuotoinen joulutraditio. Aikoinaan idea lähti kummitytöltäni piparikarusellin muodossa. Viimevuotinen talo toteutettiin animaatiohengessä – Disney Pixar Up, ja tänä vuonna ajattelin jatkaa samalla teemalla. Internetin syövereistä löytyi Itse Ilkimys piparitaloja ja röyhkeästi kopioimalla muiden jo keksimää ideaa lähdin kokoamaan omaa pytinkiäni.
Vuoden 2013 talo

Vuoden 2014 talo
Vaihekuvia itse talon valmistuksesta en vauhtipäissäni ehtinyt räpsimään. Mutta seinät ovat kuorrutettu pikeerillä ennen kasaan liimausta. Katto on tehty lakusta, jalkakäytävä suklaasta ja riisimuroista, lumi pikeeristä sekä joulukoristeet Candy Melts suklaasta.

Minionit ovat kokonaisuudessaan sokerimassaa, poislukien haalarit, jotka on pursotettu Candy Melts suklaasta, sekä sarvet, jotka ovat suolatikuista. Niin, ja pienen pieni postilaatikko on sokerimassaa. Reen lahjojen kohdalla puhti loppui tyystin ja päätin oikaista tekemällä ne styroksista.


Ja kuten joka vuosi, tälläkin hetkellä sormet vesirakkuloilla vannotan läheisiäni muistuttamaan, etten lähde tähän ralliin enää ensi vuonna.. Tosin samaan aikaan pieni ajatus Shrek piparitalosta jäytää takaraivossa. Josko pukin pikkuapurit ensi jouluksi ehtisivät tuotekehittelyssään niin pitkälle, että sulan sokerin kestävät hanskat näkisivät päivänvalon ;)




Riemukasta joulua kaikille!
Making a gingerbread house for Christmas has become some kind of a tradition. Last year I made an animation themed house (Disney Pixar Up) and decided to continue on that road. I found some pictures of Despicable Me Gru’s house and decided to try my own version of it. I made my house without any other characters than minions – I just love minions :)
The house is gingerbread covered with royal icing, the roof is liquorish and the minions are gum paste - excluding the jumpsuits, which I painted with Candy Melts. Snow is royal icing and the pavement is chocolate and rice krispies.
At the end of each gingerbread project I swear I don’t do this next year, and this year was no exception. Let’s see.. Usually by the end of October the next theme has already been picked. How cool would Shrek’s swamp look with gingerbread donkey ;)??
Happy holidays to everyone! 

perjantai 19. joulukuuta 2014

Karjalanpiirakoita

Tänään paistettiin porukalla karjalanpiirakoita!
Parhaat assarit vauva ja koira.
Peruskoulun keittokirjan ohjeella tehtiin. 
Hyviä, samanoloisia ohjeita netti pullollaan.
Harkitsen pastakoneen hankintaa, ne kuoret!

Lisäys 20.12.:
 Paras tekijä näissä talkoissa, miniä.
Ekakertalainen "pulikoi" kauniit, ohuet ja tasalaatuiset kuoret.
Näppärin sormin rypytteli taitavasti. :)
Pastakone minulle tarpeen.

Ihme! Ei palaneita piirakoita!




torstai 18. joulukuuta 2014

Pipareita ja omenasosekakkuja

Pipareita paistoin pienen erän. 
Testasin onko taito tallella. Pellillinen paloi, toinen onnistui. 
Taikinan reseptikin oli uusi, hyvä taikina ja makoisat piparit paistuivat.
 Teen isommankin erän Cebicin keittiössä reseptillä.


Omensasosekakkuja paistoin rusinalla ja ilman.


Resepti:
150g margariinia tai voita
2dl sokeria
2-3 munaa
2dl omenasosetta
5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl soodaa
2tl vaniljasokeria
2tl kanelia
rusinoita

1. Vaahdota voi ja sokeri.
2. Lisää munat yksitellen vatkaten.
3. Lisää jauhot, joihin on lisätty muut kuivat aineet.
4. Halutessasi lisää rusinoita makusi mukaan.
5. Paista 175 °C n. 1h.




maanantai 8. joulukuuta 2014

Naisten Joulumessut

Vähän ennen Naisten Joulumessuja läppärini pimahti!
Onneksi Tietokonehuolto CDTssä, Martinlaakso,
kone korjattiin hyvään kuntoon.

Naisten Joulumessut olivat antoisat.
Ihania, idearikkaita asiakkaita ja myyjiä viiden päivän ajan liikkeellä Wanhassa Satamassa.

Messuilta bongattua mm.:
Käsityöharrastajien ihanat työt, ihan parasta.
HienoStella koruja vanhoista polkupyörän osista. 
Näytteilleasettajia 370! 

Naisten Joulumessut myös fb:ssa, ihania kuvia messuilta.

Pieniä tuliaisia

Pieni Pöllö made by Marjut

Ei pöllömmät markkinat!