perjantai 6. tammikuuta 2017

Berliini

Berliini 23.11.-26.11.2016

Samalta reissulta postaus: Berliinin joulutoreilla

Ihan ekaks.
Kiitos Hannalle kivasta reissuseurasta.
Taitavista matkajärjestelyistä ja
erinomaisesta metrokartan lukutaidosta!

Tässä meidän, tytär ja minä, Berliinin koti.
Angleterre Hotel.
Mainio majapaikka, hyvä aamupala ja kivat huoneet,
sängyssä kelpasi turistin nukkua.

Metropysäkki hotellia vastapäätä.
Pari pysäkkiä keskustaan.

Tässä muutamia vaikuttavia kohteita.

The wall museum
east side gallery
1,3 km:n mittainen pätkä Berliinin muuria, johon eri taiteilijat ovat tehneet maalauksia.

Taidetta muurilla.





Potsdamer Platz
Täällä on hienoja tavarataloja mm. Mall of Berlin.
ja
vaikuttavan kokoinen Sony Center.
Rakennuskokonaisuus koostuu seitsemästä rakennuksesta.
 Alueella on asuntoja, hotelleja, kulttuurikohteita, myymälöitä ja konferenssikeskus.



Branderburgin portti

Valmistellaan joulua.
Joulukuusen pysytystä ja koristelua
Tuolimäärästä päätellen kansalle tulossa monenmoista viihdettä.

Tässä pieni näytös aikaisin paikalla ehtineelle väelle.
Kymmeniä turistibusseja kuskasi väkea portille toki kävellen, jopa juostenkin väkeä saapui.

NukkuMattikin oli paikalla.
Milläs muulla kuinTrabantilla liikkeellä!

Holokaustin muistomerkki
Muistomerkki kattaa kokonaisen korttelin.
 Kahden hehtaarin alue, joka koostuu 2711:stä betonipaadesta.
Vaikuttava.


Kaufhaus Des Westens
KaDeWe
KaDeWe on Manner-Euroopan suurin tavaratalo ja 
Euroopan toiseksi suurin Lontoon Harrodsin jälkeen.
Upea tavaratalo, jonka ylimmässä kerroksessa jättimäinen ruokaosasto herkkuja pullollaan.

No mikäs kulkue siinä? :)

Paljon nähtiin, paljon jäi näkemättä.
Tullaan toistekin!

Norsu tarhassa, vai tarhattu norsu.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Pätkis haalari

Pätkis haalari

Tästä se suunnittelu miniän kans lähti

Oma Pätkis -nuttu Novita 7 Veljestä


Päädyttiin tähän malliin ja koko 12/18kk (lapsi 7kk, marraskuu)

Little Blue Dream by DROPS Design

Tällä mallilla olen tehnyt aikaisemminkin.


Lankaa jäi, neuloin korvalappumyssyn, tumman ruskean.

DROPS korvalappumyssy ”Merino Extra Fine” -langasta.

Lanka Drops Merino Extra Fine uni colour
värit 01 valkea ja 09 tumman ruskea
lankaa meni haalariin 410g, myssyyn 50g

sukkapuikot ja pyöröpuikot no 31/2 (resori)
sukkapuikot ja pyöröpuikot no 4 (ohjeessa 41/2) halusin napakamman neuleen,
 jotta PÄTKIS kirjailu etukappaleeseen silmukoita mukaillen onnistuisi paremmin.

Googlettelin "pätkis haalaria" ja
monta kivaa vinkkiä sieltä löytyi. Kiitos kaikille, jotka olette aikaisemmin tätä mallia neuloneet.
Erityiskiitos Amalian aarteet

Ihan kiva oli kuvia napsia. 
Ruskean just oikeaa sävyä en onnisunut nappaamaan,
ruskea on nyt musta tai
  vaaleampi ruskea, melkein oikean pätkiksen värinen!


Melkein ohjeen mukaan neuloin.
Lahkeisiin ja hihoihin lisäsin pituutta n. 3cm.
Myös vartalon pituudessa ja leveydessä riittävästi kasvun varaa.





Kelpaa pikkusiskon köllötellä.
Tässä haalari tosi toimissa,
ja
väritkin kohillaan!


maanantai 2. tammikuuta 2017

Isien joululahjoja

Meillä kolme isiä,
sai joululahjaksi 
isät kokkaa kirjan.
Innolla ootan kuinka pojat soppakauhaa heiluuttaa ja 
perheilleen herkkuja loihtii.

Kuinka Ahvensoppa-pappa ottaa onkeensa nuoremman keittiön metkut.
Sit on arvoitus nuoremmat isukit. 
Toinen heistä jo myhäili mojovasti ja vaimo säesti innolla vierellä!
Kuullaan!

isät kokkaa

Joonas Hämäläinen
Serjo Rantanen


Suomi 100v juhlasukat

Lanka 7-veljestä, Novita, 140g
Puikot no 31/2

Samainen kolmikko lahjottiin sinivalkoisilla villasukilla.
Harmitus, moni jäi ilman.
Juhlavuosi jatkuu, ehkäpä juhannukseksi seuraava satsi juhlasukkia valmistuu!!

Ihanaista Tammikuuta!
Vantaallakin on nyt lunta maassa!!!


perjantai 30. joulukuuta 2016

Joulu piti perua

Moikka!

Kovin hidasta elämää olen viettänyt.
Jotain olen aikaiseksikin saanut.
Joulukuun 16 pvä sain valmiiksi pikkusisiskon ja isosiskon 
mummilan jouluvaravaatteet.
Pikkusiskolle tein ensimmäisen ison tytön vaatteen, 
tunika PikkuEhta.
Isosiskolle China Girl OB 4/2014.
Luottokaavoja molemmat!



Pikkusisko PikkuEhta 80cm.

Isosisko China Girl 98cm.

Sitten iski se kauhea influenssa.
Joulu piti perua,
Ei vieraita vain lepoa ja lepoa niin ja pillereitä.
Nyt toivutaan!


Iloisia joulukuun viimeisiä päiviä
ja
Onnellista Uutta Vuotta 2017!

tiistai 6. joulukuuta 2016

Naisten Joulumessut 2016

Piipahdin ma 5.12. Naisten Joulumessuilla,
Katajanokka, Helsinki

Oi ihanuus kuinka paljon taas kerran kaikkea ihanaa tarjolla!

Katso, osta ja kuvaa,
Kuvaaminen (känny) meni hiukan pieleen.
Katsominen onnistui erinomaisesti, ostamiminenkin sujui ihan mallikkaasti. :)

Tämmöinen tonttula sykähdytti sydäntä ja sielua.

Edit 7.12. Tonttulan väki on taiteilijan itse tekemiä, kasvot, kädet, vaatteet, ihan kaikki.

Tämä tonttu muutti meille.
Iloa ja viisautta tuikkivat silmät ja tarkasti kuulevat korvat.
Hmm...


 Mainio juttu Vanhusten Pöytä olikin koko G-sali.
Käsityöt olivat hyvin esillä.


Naisten Joulumessut linkki

Ensimmäiset "Naisten Joulumessut omatekoisia töitä varten" järjestettiin vuonna 1922 Gösta Stenmanin taidesalongissa, nykyisen Mannerheimintien varrella. 

Messujen tarkoituksena oli tarjota käsitöitään myyville naisille mahdollisuus ansaita omaa rahaa. Naisten Joulumessujen toivottiin kannustavan naisia kekseliäisyyteen ja kätevyyteen ja kohottamaan Suomen kotiteollisuutta. Tämä on osaltaan toteutunutkin, sillä nykyään useilla messuilla olevilla myyjillä on taustalla joko toiminimi tai yritys. Kotien naisille tarkoitetusta myyntitapahtumasta on kehittynyt naisten osaamista monipuolisesti esittelevät messut. Monille näytteilleasettajille on kotiteollisuudesta ja käsityöstä löytynyt ammatti. Messuilla he voivat mm. kokeilla uusia ideoitaan.
             
Messuilla on perinteisesti mukana suosittu Vanhusten Pöytä, joka toimii hyväntekeväisyysperiaatteella. Kulttuuriyhdistys myy vanhusten tuotteet heidän puolestaan ja antaa lisäksi pienen joulurahan niille vanhuksille, joiden tuotteet eivät ole menneet hyvin kaupaksi. 
Teksti lainattu Naisten Joulumessut linkistä


Hyvää itsenäisyyspäivää!


maanantai 28. marraskuuta 2016

Berliinin joulutoreilla

Moikka!
Pikavisiitti Berliiniin tyttären kanssa, 23.11.-26.11.2016.
Paljon ehtii kierrellä ja katsella muutamassa päivässä.
Muutama kuva kolmelta joulutorilta.
Toki piipahdettiin parilla pikkutorillakin, joista toinen oli joulutori, samankaltainen kuin isommatkin.
Toinen, Wittenberplatzin tori, oli "normaali"tori vihanneksia, hedelmiä, vaatteita, kukkia, ripaus jouluakin pilkahti.
Yllätyin kuinka vähän harrastaja käsityöläisiä oli myymässä tuotteitaan toreilla.
Kaksi neuloja-virkkaaja kolleegaa näin
 ja yksi seppä työn touhussa.
Kuvaamisesta ei tykätty, jotkut sallivat, yleensä ei.

Aleksanderplatz
Täällä kävimme ensin.
Kiva tori. Karusellikin.
Ratikkalinjat kulkivat torialueen keskeltä. 
Kuva Hanna 

Kuva Hanna 

Kuva Hanna 

Kuva Hanna 


Podsdamer Platz


Seppä tekee töitä.




Mitte
Tässä suurin ja kaunein tori, jonka näimme.
Kävimme täällä illalla ja päivällä.
Innoissamme lähdimme iltatoria katsomaan, kaunis valaistus ja ihana tunnelma odotti.
Kas kummaa lipsahdimme väärälle kadulle
ja niinpä ihailimme pimeää kaupunkia hiukan laajemmin.
Kun pääsimme kohteeseen, valtava väen paljous, lämpö ja iloinen puheen pulputus tulvahti vastaan sisäänkäynnin jälkeen.










Päivällä olikin ihan toinen meno.
Oli hiljaisempaa.
Saimme rauhassa katsella tarjontaa.
Täällä olikin paljon hienoja käsityöläisten tuotteita.
Samoin herkullisia juustoja ym. ruokatarvikkeita.
Saako kuvata? Ei ei! 



Paljon oli joulutoreilla nähtävää ja ostettavaa.
Tunnelma kiva. Tykkäsimme!

Ihania pehmoeläimiä!
Hups!
 Olivatkin jyvillä täytettyjä lämpötyynyjä!
Sai kuvata :)

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Vauvan myssy ja isomman pikkuisen sukat sekä tumput

Terkkuja lumen ja tuiskun Vantaalta.

Parasta varautua talveen, mieluiten lumiseen.
Myssytellään ekaks.
Malli Drops korvalappumyssy, aloitetaan päälaelta.
Lanka Drops merino extra fine, yksi 50g:n kerä riittää.
Puikot no 31/2
Neuloin myssyt pikkumurulle  1/2v....


Tämän myssyn oikea väri on lila

....hyvin istuu korvaläppämyssy vauvan päässä
Norjalainen vauvanmyssy on mun suosikki, tästä myssystä tuli kilpailija!


Isommalle pikkuiselle.
Sukat ja tumput yht 60g
Lanka Novita 7-veikka Polaris 859 kerä 100g
Puikot no 31/2
Sukat koko 24/25 ja tumput n 2v

Ihastuin Novitan Polaris langan väreihin.
Tämmöisinä tipahti puikoilta pienissä neuleissa.

Seuraavan neuleen langat.
Työ onkin jo puikoilla, hups vaan pikkasen jännittää.

Ajellaan varovasti!
Just tuijotin ikkunasta komeeta liirausta!