torstai 22. lokakuuta 2015

Lapselle

Alkusyksynä elämäni oli vauhdikasta, mukavia ja mieluisia juttuja oli meneillään limittäin ja lomittain. 
Aloin kaivata vuorokauteen lisää tunteja ja itselleni lisäkäsiä, aloin jo pelätä, burnutti tulee!
 Eipä ehtinyt burnutti tulla, flunssa oli nopeempi, poistuikin melko nopsaan. 
Nyt jaksan taas.

Viime aikoina olen enemmän ommellut ja vähemmän neulonut.

Lapselle, 11/2v, n.80cm tytölle, ommeltuja.,

Merinovilla jumpsuit
Kaava OB 4/2012 malli5 koko 86
 0,5cm:n  saumanvarat.
Lisäsin hihoihin n. 2cm pituutta ja
lahkeisiin 4cm.
Vetoketju eteen.

Resorit merinovillaneulosta.
Miellyttävä neulos. Yllätyin kuinka ohutta neulos on.

Taiteilijan essu
Pul-kangas. 
Edellisen haalarin  yläosan kaavalla, reilummilla saumanvaroilla.
Mainio suojavaate ruokaillessakin.
Ehkäpä hiukan pitempi olisi parempi.


Hihansuussa kuminauhakuja.


Pieni kassi PikkuIhanan tärkeille tavaroille.

Iloista tätä päivää!

lauantai 17. lokakuuta 2015

Sir Simba

Moikka! 
Saanko esitellä Sir Simba, jolle vaatteita olen ommellut.
Bootsit, huput ja mantteli.

Kuvat Jenni Lang




Hau hau! terkuin Simba

Iloista viikonloppua!


maanantai 12. lokakuuta 2015

Isin essu, DIY

Moikka!
Hupsistakeikkaa, kuinka aika kiitää.

Tässäpä viimeksi valmistunut, isin essu. 
Idean bongasin Pinterestin ihanuuksien joukosta.
Isin vauvanhoito-essu.
 Tähän on mukava kietaista pienokainen pesun tai muun hoidon jälkeen.

Tarvikkeet löytyivät kaappien kätköistä.

Essun yläosan frotee, toisen työn jämä.
Vinonauhat, solmimisnauhojen tilkut ja napit aarrekätköistä.


 Helma on kylpypyyhe 70x130cm, muutaman kerran käytetty, juu on pesty!

Pienet jämälankatumput.
Harjoittelin pienten peukkutumppujen neulomista.

Aurinkoista ja iloista viikkoa! 

maanantai 28. syyskuuta 2015

Jumpsuit, sukat ja vahinkopussi

Mummin prinsessalle jumpsuit

Lapsi n. 80cm.
Kaava OB 4/2012 malli 5. koko 86
Kangas Noshin joustocollari.
Sain hyvät kaavan muokkausohjeet fb:n ompeluelämää ryhmältä. Kiitos! :)
Leikkasin  0,5cm:n  saumanvarat.
Lisäsin hihoin n. 2cm pituutta ja
lahkeisiin 5cm.

Puvusta tuli käyttökelpoinen.
Liikkumaväljyys passeli, hihojen ja lahkeiden pituus popivasti reilu.
Pelittää varmaan vielä ensi keväänä.

Hupun- ja vetoketjun reunojen kanttaus oli koettelemus. 
Eka kerran kanttasin vetoketjun noin. 
En tiedä onko oikeaoppisesti tehty, mut nyt rohkenen tehdä toistekin, olkoonkin vaik omaviritys. :)
Ehkäpä olis hyvä tehdä toinen heti, muutkin mokat korjattuna!
Tarttis varmaan hankkia kantin kääntäjä.



Lankakorista löytyi lähes resorin väristä sukkalankaa.
 Gjestal Maijaa, jota prinsessan sukkiin meni 35 g
Puikot no 3
Sukan koko 21-22
Malli oma viritys.

Pari vahinkopussukkaa. 
Kangas vettä hylkivää ulkoilukangasta EKn palalaatikosta.
Nyöri Karnaluksista.

Hauskoja tarhapäiviä toivoo mummi!



keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Arjen asioita ja DIY idea

Heippa!
Piti pestä sohvan selkänojan tyynyjen päälliset.
Kiitos Askon kestävän ja pestävän kankaan, puhdasta tuli ja "pukeminen" onnistui!

Tämä kulmatyyny oli pienoinen haaste. 
Jännitti suuresti, kutistuuko päällinen liikaa, onnistuuko pukeminen.
Onnistui!

Varasuunnitelma, jos ei onnistu.
Tästäpä saisi pienellä muotoilulla oivan Ihaan Mummin murulle!
Mistäs Ihaa nyt tehdään?


Uutisten aikaan tehtyä,
uutisista oivallettua.


torstai 10. syyskuuta 2015

Aikuisten leukurit DIY

Kumma juttu, liekö muillekin tuttu.
Puet uuden tai puhtaan paidan päällesi, niin eikös jotain soossia rinnuksille tipu.
Mieleen tulee oispa leukuri.
Näin voi käydä ns. terveellekin ihmiselle.

Tässä muutama suojausvinkki .
Huiveja kertyy koti komeroihin ja kirppiksille.
Tämäkin on toisen ihmisen poisto.
Isohko nelikulmainen huivi, tyylikäs, helposti lähtee lika ja kuivuu nopsasti.
Tämmöisen voi myös tehdä vaikkapa vanhasta verhosta.

Näin voi varustautua vaikkapa juhliin.
Tyylikäs, eikö?

Pitkän huivin saumat voi ommella edestä yhteen.
Jätetään pään mentävä aukko keskelle,
ommellaan suora sauma vaikkapa noin napaan saakka.
Leukuri pysyy hyvin paikoillaan.

Miehelle, eipä tyylikkyys kärsi.

Nutun alla on paidan päällä paita, josta hihat ja selkäkappale on leikattu pois...

...kas näin.
Tämän voi pukea t-paidan tai kauluspaidan päälle.


Sitten tavallisempi versio.
froteinen käsipyyhe, jolle on tehty niskalenkki..

.. tässä tapauksessa vanhoista lasten henkseleistä. 
Luksus-malli, tätä voi säätää tarpeen mukaan.

Kaikki edelliset ovat kierrätys ideaa.
Ideat kekkasin Pinterestistä, 
 tähän tauluun olen kerännyt leukuri-ideoita.

******

Sitten vielä muutama "oikea" leukuri, ihan itte tehtyjä.



sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Tunika

Viimeaikoina olen saumuria surisuttanut kelpolailla.
Viimeisin aikaansaannos, trikootunika.
Ompeluelämää ryhmässä bongasin Ehta kaavan.
Näytti siltä, että sopii meikäläisenkin hartialinjaan.

Tilasin kaavan. Ompelin tunikan.
Kankaina jäännöspalat täältä.
Ilokseni onnistuin, siis kaava on minulle sopiva.
Hihat n. puolipitkät,
helma n. puoleen reiteen.

 Tunika istuu mielestäni todella hyvin  hartiaseudulla,

Tunikaan pukeutuneena yritin ottaa tunikasta huippukuvia, iik!
 Olkapääkuvat rohkenen julkaista, vaikka kovin epätarkkoja ovatkin.

Edit 6.9. klo 16.17.: Tässäpä tunika!


Kiva kun tulit syksy!