torstai 30. marraskuuta 2017

Elsa koiran DIY nuttu

Moikka!
Pitkästä aikaa täällä. Puuhaa, myös käsitöitä, on piisannut.
Tekemiset ovat kuitenkin olleet kaavoihin kangistuneita, tavanomaisia ja jo blogattuja juttuja.
Elokuussa tyttären perheeseen hankittiin hauvavauva, Jack Russelin terrieri.
Hän sai nimekseen Elsa, Frozen Elsan kaima.

Tupsahti haaste, sadenuttu!

Tässä jo taaperoikään ehtinyt Elsa esittelee äskettäin valmistunutta nuttua.

Tässä hän peilaa tyylikkyyttään.

Nutun muokkaamisen aloitin tällä kaavalla.
Työn eteneminen kuitenkin takerteli.
Sattumalta pääsin vakoilemaan koirien valmisvaatteita,
Hissukseen muotoitui tämmöinen nuttu. Koko n 30cm (selän pituus).

Oikea puoli ylöspäin.

Nurja puoli ylöspäin.

Hihnakolo lipan alla.

DIY nuttu

Kankaat ja tarvikkeet.
 Päällikangas vedenpitävää, Future urheiluvaatetehtaan, jäännöspaloja, ehkä n 25 v vanhaa.
Vuorikangas fleece Eurokankaan palalaari.
Hihna ja solki vanhasta repusta.
Kuminauha, pyjama kuminauhaa.
Maksettujen tarvikkeiden hinta n. 1€.
Auts, heijastin nauhat puuttuu
 Melko helppo tehdä, kun vauhtiin pääsin!.
Ei täydellinen, riittävän hyvä kumminkin.

Vauva Elsa metsäretkellä.

Iloista Joulun odotusta!

6 kommenttia:

  1. Voi miten suloinen Elsa♥ ja aivan ihana nuttu! Mukavaa marraskuun viimeistä päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! Elsa on hyvin eloisa koiranpentu, suloinen ja tykätty! :)
      Ois varmaan somaa tehdä Frozen Elsan tyylinen nuttu myös.

      Poista
  2. Ihana nuttu söpölle koiralle. Olet taitava tekijä😊
    Mukavaa joulun odotusta myös sinulle.

    VastaaPoista
  3. Mahtaa olla mukava, kun ei tarvitse märkänä sateessa värjötellä :) Onnea vuodelle 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ainakaan Elsa koira sateesta tykkää vaikka sauna ja suihku onkin autuuutta tälle koira taaperolle!

      Poista