lauantai 3. tammikuuta 2015

Vuosi 2015

Moikka! 
On olo kuin ois ikuisuus edellisestä postauksesta!
Täällä köllötellään monensortin ähkyissä!


Kaikille lukijoilleni!
Onnellista, riemastuttavaa, antoisaa,... 
itsekullekin parhainta uutta vuotta 2015!
toivoopi Jatta

Joulukuun viimeisetkin päivät olivat puuhakasta aikaa meillä.
Kerran vielä ennen uutta vuotta paistettiin karjalanpiirakoita.
Tällä kertaa talkoissa Tyttäreni ja hänen kummipoikansa toimi assarina.
Meitä on nyt kolmen kopla piirakanpaistajia, sekä osaava assariryhmä!

Mielenkiintoisia reissukuulumisia sain kuulla.
Tyttären jouluinen, ihana Lontoon matka.
Kiitos namnam tuliaisista!

Veljeni porukka piipahti Berliinissä.
Siinäpä aika kului rattoisasti joulutori ym. kuvia katsellessa ja Berliinin kehuja kuunnellessa.

Vietetty joulu oli pikkumurun ensimmäinen. 
Ihania olivat lahjapaperit ja nauhat, pari korttia sai pikkuhampaitten puremat!

Olen sittenkin kiltti ollut, lahjaksi sain kaikkkea kivaa, kuten lankoja, sellaisia ihania, joita joskus olen käsissäni kaupassa hypistellyt, ihastellen silitellyt!
Niistäpä myöhemmin.
Sain myös kassillisen tavallisempia lankoja, Lankamaailmasta. Joulupukin ostos ei sponssi!
Nyt ois millä aloittaa lankalaihis, vaan tiedän ei onnistu miulta!
Sain ilolientäkin, boxillinen muumitee pusseja tupsahti kera muumimukin eräästä paketista.

Hereillä ollaan tikutellessa.

Tikuttelun olen aloittanut.
Yhdet miesten villasukat tikuttelin Mieheni paleleviin jalkoin joulun aikaan.
Ahkerasti niitä on pidetty, varmaan kohta parsittavissa!

 Tällä hetkellä puikoilla on iloiset sukat

 ja pikkuinen nuttu. 

Tästä alkaa ihana arki!

Minulla oli pitkään musta-harmaa kausi.
Kas kummaa nyt pitää olla punaista, punaista!

Eräänä päivänä lähdin tutkimusmatkalle 
Pinterestiin.
Voi hyvät hyssykät mikä idea taivas. Tuleeko ähky?
Murheet miulta loppui, jos omassa keksipäässä ei välähdä, kipin kapin Pinterestiin!

Uutta kameraa olen pikkasen kokeillut.
 Sain hyvän vinkin: Ota  kuva päivässä, tulee kamera tutuksi.
Tosi hyvä vinkki! Kiitos Maija!


Kamala luonto Hesarissa tänään!


Mikä on helmi?  Toivon, tämä vuosi on helmi meille kaikille!


1 kommentti:

  1. Tein ne Susun sukat ihan ohjeen mukaan ja muistaakseni(en tarkistanut) 48 silmukkaa eli 12 s puikolla.

    VastaaPoista